Motto

Säästäminen ei ole ahneutta vaan se tekee hyvää - sinulle ja muille

lauantai 7. tammikuuta 2012

Säästäminen ja juhlapyhät

Minulle itselleni joulu on oikeastaan ainoa iso vuotuinen juhla – ja juhlat tietävät yleensä vähän löysempää rahan käyttöä. Niinpä olikin kiinnostavaa seurata miten positiivinen säästämiseni sujuu pyhien aikaan. Haastetta lisäsi vielä perheen yhteinen muutaman päivän kaupunkiloma joulun ja uuden vuoden välissä. No, tulokset olivat ihan odotusten mukaisia.
Olen onnistunut muuttamaan tapojani ja tottumuksiani niin, että muutokset ovat tuoneet minulle nyt viime aikoina sellaisen 50 € viikoittaisen säästön. Näinä juhla viikkoina lukema putosi noin puoleen tästä. Mutta kuten vanha viisaus sanoo: ei sillä ole väliä miten syöt joulun ja uuden vuoden välissä vaan miten syöt uuden vuoden ja joulun välissä. Sama pätee positiiviseen säästämiseen.
(Disc. Se että korostan kovasti positiivista säästämistä enkä puhu yleisesti säästämisestä johtuu siitä, että seuraan tällä kirjoittelullani ainoastaan positiivisen säästämiseni aikaansaannoksiani eli positiivisten muutosteni aikaansaamia säästöjäni. Palkkatulostani tai muualta säästöön laitetut rahat ovat sitä ”tavallista” säästämistä ja siksi ne eivät kuulu lainkaan tänne.)