Motto

Säästäminen ei ole ahneutta vaan se tekee hyvää - sinulle ja muille

lauantai 26. marraskuuta 2011

Miniaskel saavutettu

Oma positiivinen säästämiseni etenee pienin askelin. Olen nyt tässä touhussani askeleella 19 eli matkalla 1280 eurosta 2560 euroon. Koska tämä askel vie minulta aikaa useita kuukausia, olen jakanut jokaisen askeleen 160 euron portaisiin. Idea perustuu siihen, että jotta jaksan olla innostunut tästä asiasta minun on saatava pieniä onnistumisen elämyksiä aina silloin tällöin. Omalla kohdallani se on siis se hetkin kun tämä 160 € sujahtaa Seligsonin rahastoon.

Nyt voin ilolla todeta, että ensimmäinen miniaskel askelmalla 19 on savutettu ja positiivisen säästämisen saldoni on nyt 1440 €,

Positiivisen säästämisen kehittämisohjelma

Postauksen otsikko on mahtipontisuudessa jossain hilpeän ja naurettava rajamailla, mutta sen tarkoituksena on muistuttaa positiiviseen säästämiseen oleellisesti liittyvästä hyvästä fiiliksestä. Kysymys ei ole pakkopullasta, jota meidän monen on tehtävä esimerkiksi asuntolainan lyhentämiseksi. Sen sijaan kyse on pyrkimyksestä positiivisiin muutoksiin arjessa ja nämä muutokset tuovat myös taloudellista säästöä.
Edellisessä postauksessa pohdin voiko positiivisessa säästämisessä kehittyä. Asiaa vähän pähkäiltyäni olen tullut siihen tulokseen, että ilman muuta. Mutta kuinka tämä kehittymisen mahdollisuus tulisi sitten ottaa huomioon ja miten se vaikuttaa lopputulokseen?
Kun aloittelin positiivisen säästäjän uraani reilu puoli vuotta sitten asetin itselleni hyvin vaatimattoman tavoitteen: positiivinen muutos säästää minulle 64 senttiä päivässä. (Miksi näin outo luku? No se liittyy tähän aikaisemmin esittämääni tuplauksen periaatteeseen.) Jos säästämiseni olisi edennyt tällä tasaisella vauhdilla double to the million –mallin mukaisten askelmien saavuttamiseen kulunut aika olisi ollut seuraava:
Askel                                               Askeleen kesto (päivissä)  
  8 (0,64 > 1,28€)                                                       1
  9 (1,28 > 2,56€)                                                       2
10 (2,56 > 5€)                                                            4
11 (5 > 10€)                                                                8
18 (640 > 1280€)                                                       2048
19 (1280 > 2560€)                                                    4096

Tasaisella vauhdilla jokaisen askelman saavuttaminen olisi tietysti vaatinut kaksinkertaisen ajan edelliseen askelmaan. Jos säästämisessä voi kehittyä, asian ei kuitenkaan tulisi olla näin, vaan kunkin askelman saavuttamiseen tulisi mennä vähemmän kuin kaksinkertainen aika. Pohdiskelin sitten kuinka paljon tässä hommassa voisi kehittyä ja päädyin seuraavaan karkeaan ajatteluun.

Jos edellinen askelma vei minulta viisi päivää, niin nyt kokeneempana pystyisin samaan neljässä päivässä.
Tavoite on haasteellinen mutta arkipäivän ajattelun pohjalta ei kuitenkaan ainakaan minun mielestäni täysin järjetön. Monissa säästämisoppaissa esitetty korkoa korolle -ajattelu näyttää taas voimansa sillä nyt edellinen taulukko näyttääkin seuraavalta:

Askel                                               Askeleen kesto (päivissä)  
  8 (0,64 > 1,28€)                                                       1
  9 (1,28 > 2,56€)                                                       2
10 (2,56 > 5€)                                                            3
11 (5 > 10€)                                                                4
18 (640 > 1280€)                                                       176
19 (1280 > 2560€)                                                    281

Eli nykyisen askelmani (19) täyttämiseen tasaisella vauhdilla olisi mennyt 11 vuotta mutta tällä 20 prosentin oppimissäännöllä alle vuosi!!

Vaikka ajattelussani on paljon yksinkertaistuksia ja heikkouksia, olen asettanut omat tavoitteeni tämän oppimismallin mukaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tällä omalla askelmallani tavoitteeni on säästää viikossa noin 50 € positiivisen säästämisen menetelmillä. Jatkossa säästösumma kehittyisi seuraavasti:

Askel                                               Tavoite €/vko  
18 (640 > 1280€)                          41 €
19 (1280 > 2560€)                       51 €
20 (2560 > 5000 €)                      61 €
21 (5000 > 10 000€)                    78 €

Jotta edellä kuvattu kehitys on mahdollista, se vaatii aktiivista otetta positiivisten säästökohteiden löytymisessä. Toisaalta tämä on juuri koko positiivisen säästämisen idean ydin – itsensä kehittäminen.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Voiko säästäjänä kehittyä?

Kun ihmninen alkaa tekemään jotain itselleen uutta asiaa hän on tyypillisesti aluksi hidas ja kömpelö. Harjoittelun myötä taidot kehittyvä ja asiat alkavat sujua vaivattomammin. Voisiko tämä sama päteä myös säästämiseen? Olisiko mahdollista, että pikku hiljaa alkaisi taidot karttua niin, että se panostuksen määrä jonka tarvitsit euron säästämiseen toisikin tulevaisuudessa kaksi euroa.

Jotkut muutkin ovat tätä pohtineet ja esimerkiksi blogissa 13 step millionaire challenge kirjoittaja on asettanut itseleen seuraavanlaisen aikataulun:

Step 1: £125 to £250 - 1 week
Step 2: £250 to £500 - 10 days
Step 3: £500 to £1000 - 2 weeks
Step 4: £1000 to £2000 - 3 weeks
Step 5: £2000 to £4000 - 1 month
Step 6: £4000 to £8000 - 2 months
Step 7: £8000 to £16000 - 3 months
Step 8: £16000 to £32000 - 4 months
Step 9: £32000 to £64000 - 5 months
Step 10: £64000 to £125000 - 6 months
Step 11: £125000 to £250000 - 8 months
Step 12: £250k to £500k - 10 months
Step 13: £500k to 1 million! - 1 year

Jokainen askel siis kestää pikkuisen pidempään mutta euroa (tai tässä tapauksessa puntaa) kohden aikaa kuluu aina vain vähemmän. Olen ajatellut liittää tätä ajattelua mukaan omaan positiiviseen säästämiseeni. Kuinka sen teen on vielä työn alla, joten siihen palataan myöhemmin.

PS. Edellä mainittu 13 step millionaire challenge -blogi on taas hyvä muistutus meille kaikille, että homman aloittaminen on helppoa, mutta siitä kiinnipitäminen on vaikeaa. Kyseiseen blogiinkaan ei ole tänä vuonna tullut kuin yksi postaus. Onko omalla kirjoittelullani sama kohtalo? Sen aika näyttää

tiistai 8. marraskuuta 2011

Uudelle askelmalle matkalla rikkauksiin :)

Kuten aikaisemmin totesin käytän tässä positiivisen säästämiseni seuraamisessa tätä double to the millionin askellusta jossa lähdetään liikkeelle sentistä ja aina tuplaamalla päädytään miljoonaan. Sen verran realisti olen että tiedän ettei tällä systeemillä mitään miljoonia kerätä, mutta kivahan tätä on jollain tavalla seurata.

Nyt olenkin saavuttanut seuraavan rajapyykin eli siirryin systeemissä portaalle 19 kun sain täyteen 1 280 €.
Jippia jee! Seuraava porras on sitten taas tuplasti vaikeampi mutta tiukan tavoiteeni mukaan positiviista kertymää pitäisi tulla 50 €/viikossa. Näin 2 560 € olisi kasassa jossakin vaiheessa ensi kesänä. Saas nähdä kuinka äijän käy!

Pilkon homman kuitenkin aina 160 € palasiin, jotta tunnen kokoajan saavuttavani jotain. Tänä on erityisen oleellista nyt kun olen siinä vaiheessa jolloin homma vaikeutuu ja siksi luopuminenkin on aina helpompaa.

Mutta toisaalta when going get's tough the tough gets going!