Motto

Säästäminen ei ole ahneutta vaan se tekee hyvää - sinulle ja muille

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Jälleen miniaskel saatu kasaan

Nyt taas tuli kasaan 160 € eli toinen kahdeksasta tämän 19. askelman miniaskelista eli nyt on kasassa 1600 € - tai jos tarkkoja ollaan kasassa on vanhaa keskimatkan juoksijaa ilahduttavasti mailin verran eli 1609 €.

Olen pystynyt pitämään melko tasaista 50 € viikkotahtia, mikä on ollut tässä vaiheessa tavoittenanikin. Olen kuitenkin samallaa yrittänyt etsiä uusia positiivisen säästämisen kohteita mutta niitä ei olekaan ihan niin helppo enää löytää. Uusia kohteita tarvittaiisin sillä seuraavalla askelmalla, joka on edessä joskus kevääällä/kesällä 2012 tarkoituksena olisi päästä noin 60 € viikossa. Tämä perustuu siihen aikaisemmin esittämääni ajatukseen, että kehityn kokoajan positiivisena säästäjänä.

Olen ajatellut yhtenä vaihtoehtona monissa säästöohjelmissa mukana ollutta palkankorotusten siirtoa säästämiseen. Tältä osin olen vähän kahden vaiheilla lähinnä seuraavista syistä.

1. Palkankorotus ei ole sama kuin ostovoiman lisäys sillä inflaation takia rahalla saa tulevaisuudessa vähemmän kuin nyt. Niinpä voisinkin ajatella käyttäväni tätä järjestelyä korkeintaan mukautettuna eli esimerkiksi niin, että puolet palkan korotuksesta voisi laittaa positiivisen säästämisen piikkiin.

2. Oleellisempi kysymys on tietysti se onko tällainen palkankorotuksen osittainen säästäminen positiivista säästämistä vai ei. Mitkä ovat ne positiiviset asiat jotka siihen liittyvät? Vai onko tämä vain sitä perinteistä hampaat irvessä pahalta tuntuvaa pihtaamista?
No. tätä täytyy vielä pohtia.